Youtubella tienaaminen ei ole aivan niin yksinkertaista kuin miltä se ehkä vaikuttaa videoita katsellessa. Mainostulot ovat yksi tapa, mutta muitakin on olemassa. Joka tapauksessa perusidea on, että mikäli kanavalla on tilaajia riittävästi, sillä on mahdollista tienatakin. Joten kaikista tärkeintä on pystyä tuottamaan sisältöä, joka kiinnostaa kohderyhmää riittävästi. Ja on oltava sitkeä, sillä kanavan kasvu ei tapahdu yhdessä yössä.
Youtubella tienaaminen siis on hyvinkin mahdollista ja tubettaja lasketaankin myös aivan oikeaksi ammatiksi. Mutta helpolla siinäkään ei raha kasva puuhun ja se on muutakin kuin vain vähän istuu kameran edessä pelaten tai jutellen.
Vaihtoehtoja tienaamiseen
Uusi tubettaja voi kaivata vinkkejä, kuinka tienaamisen kanssa pääsee alkuun. Useissa vaihtoehdoissa on ehtoja, yleensä tulee olla vähintään 18-vuotias. Mainostuloja voi tienata aiemminkin, mikäli mukana on 18 vuotta täyttänyt huoltaja. Myös Youtube premiumin käyttäjien katsoessa videoita, saa siitä palkkion.
Koska Youtubella tienaaminen on kovaa työtä siinä missä moni muukin, ei kannata olettaa rahan alkavan virrata heti, kun kanavansa on avannut. Mutta myöskään ilman omaa kanavaa ja sinne tehtyä viihdyttävää sisältöä se ei onnistu. Joten kaikki alkaa aina ideasta ja kanavan luomisesta.
Mitä erilaisia vaihtoehtoja Youtubessa on tienaamiseen?
Vaihtoehtoja rahan tienaamiseen ei ole vain yksi tai kaksi vaan niitä on useampia. Keinoista ei myöskään tarvitse valita vain yhtä, niitä voi käyttää vaikka kaikkia.
- Mainostulot: Videoiden päällä tai välissä olevia klikattavia mainoksia
- Kanavajäsenyydet: Jäsenet maksavat kuukausimaksua saaden vastineeksi tarjottuja etuja
- Oheistuotehylly: Fanit voivat ostaa brändättyjä, virallisia oheistuotteita
- Super Chat ja Super Stickers: Fanit maksavat, että heidän viestinsä korostetaan chattistriimeissä
- Youtube Premium: Kun sisältöä katsotaan, osa premiumin hinnasta menee tubettajalle
Tulot ja verotus Youtubessa
Mainostulot ja muut ovat tuloa siinä missä muualtakin ansaittu raha ja niistä tulee maksaa verot. Tubettaja on usein freelancer, joka ei ole työsuhteessa Youtuben kanssa vaan tekee niin sanotusti omaan piikkiinsä työtä. Menestyneemmät perustavat usein yrityksen oman brändinsä ympärille ja hoitavat kulut sitä kautta.
Koska mainostulot ja toki kaikki muutkin tulot vaihtelevat kuukaudesta toiseen, on hyvä ottaa verottajaan yhteytä suoraan ja kysyä kuinka verotus on järkevintä hoitaa. Tätä asiaa ei kannata jättää väliin tai roikkumaan, sillä voi olla omat seuraamuksensa ja aiheutua enemmän maksuja kuin olisi alun perin aiheutunutkaan. Jos on alaikäinen tubettaja, voi huoltaja auttaa näissä asioissa.